Paikallisten tuottajien kauppatapahtuma pe 1.11.2024 tuo esiin Pohjois-Karjalan ruoantuotannon vastuullisuutta

Paikallisten tuottajien kauppatapahtumaa vietetään perjantaina 1.11.2024 klo 10–18 Joensuun Prismassa. Tapahtuman teema, Pellolta pöytään näkyväksi, tekee tunnetuksi kestävää, vastuullista ruokaketjua pellolta pöytään. Tapahtuman tavoitteena on korostaa Pohjois-Karjalan uniikkia ruokakulttuuria ja sen juuria sekä tuoda esiin paikallisten ruuantuottajiemme vastuullisia tuotantotapoja.

Tapahtumassa tuottajat esittelevät ja maistattavat pohjoiskarjalaisia sadonkorjuun tuotteita, muun muassa vihanneksia, myllytuotteita, leipää, glögejä, kuohujuomia, kasvisjalosteita, kalaa sekä maitojalosteita.

-Tapahtumassa tehdään myös laatu- ja alkuperämerkkikyselyä. Markkinatutkimuksen avulla tehdään tunnetuksi pohjoiskarjalaisia elintarvike- ja ruokamatkailualan tunnuksia sekä suunnataan kehittämistoimia, joita tehdään MKN Yrityspalveluiden / ProAgria Itä-Suomen Pellolta pöytään näkyväksi -hankkeessa. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan lähiruokakasseja. Kyselyyn voi vastata Kukki-viljatuoteperheen esittelypisteessä, kertoo yritysasiantuntija Johanna Rinnekari MKN Yrityspalveluista ProAgria Itä-Suomi ry:stä.

Kotimaisten ja erityisesti pohjoiskarjalaisten tuotteiden menekin edistäminen edellä

Kotimaisten ja paikallisten tuotteiden suosiminen on tärkeä osa kestävää kehitystä ja paikallisen talouden tukemista. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on panostanut paikallisten tuotteiden menekin edistämiseen muun muassa parantamalla paikallisten tuotteiden saatavuutta toimipaikoissaan. Paikalliset tuotteet on Prismassa, S-marketeissa ja Sale-myymälöissä merkitty Työtä Pohjois-Karjalasta -merkillä, mikä helpottaa kuluttajia löytämään ja valitsemaan paikallisia tuotteita. PKO:n toimipaikoissa tämän merkin alla on jo 60 paikallista suomalaisen ruuan tuottajaa.

– Paikallisten tuotteiden esille tuominen on meille Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ja ProAgria Itä-Suomen kanssa yhteinen tavoite. Jotta valinta paikallisuuden puolesta olisi helppo tehdä, me PKO:lla olemme merkinneet maakunnassa jalostetut ja tuotetut tuotteet Työtä Pohjois-Karjalasta -merkillä. Olemme aiemmin järjestäneet yksittäisten tuottajien kanssa esittelytapahtumia. Nyt saimme yhteistyössä järjestettyä tapahtuman, jossa on edustava kattaus paikallisia toimijoita tuotteineen esillä. Jos tapahtuma kiinnostaa asiakkaita ja toimijoita, silloin vastaavia tapahtumia kannattaa järjestää myös ensi vuonna, PKO:n vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen sanoo.

Tapahtumassa mukana:

Akselin Herkkupaja

Jaakkolan Elintarviketukku

Joen Leipurit

Juuriska-gluteeniton leipomo

Kontiomehu

Kosilkka

Kukki-viljatuoteperhe/ Saarion Mylly

MaitoKarelia

MantsinMakie

Nurmeksen Savukala

Soinilan tila

Tuoteankkuri

Tervetuloa tutustumaan paikallisiin pohjoiskarjalaisiin tuotteisiin!

Tapahtuman järjestää:

Pohjois-Karjalan Osuuskaupat PKO ja MKN Itä-Suomi / ProAgria Itä-Suomi, Pellolta pöytään näkyväksi -hanke. Hanke on EU-osarahoittama.

Lisätiedot:

MKN Yrityspalvelut, ProAgria Itä-Suomi ry
Johanna Rinnekari p. 040 301 2441, [email protected]